Ekologinen velka

Teppo Eskelinen toteaa, että globaali Pohjoinen on valtavasti velkaa globaalille Etelälle, mutta tätä velkaa ei tunnisteta tai tunnusteta lainkaan.

Ekologisen velan käsitettä on jo pitkään pyritty tuomaan kansainväliseen keskusteluun. Nykyinen talouteen keskittynyt tapamme ymmärtää maailmaa ei anna välineitä käsitellä oman kulutuskäyttäytymisemme vaikutuksia esimerkiksi kiihtyviin ympäristötuhoihin, jotka alkavat uhata ihmisten elämää ja elinkeinoja entistä laajemmilla alueilla.

Taloustiede perustuu ajatukseen jatkuvasta kasvusta, joka on ihmisten elämänlaatua parantavaa. Taloustieteen taustalla vaikuttavaan kehitysajatteluun kuuluu usko siihen, että ihmisten elämä "luonnontilassa" tai lähellä luontoa on automaattisesti kurjaa, ja moderni teknologia ja intensiivisempi talous tarjoavat ulospääsyn tästä tilasta. Luonnontilan ajatusta käytettiinkin yleisesti perustelemaan jo siirtomaavaltaa. Tänäkin päivänä vanha oikeutuksen logiikka on voimissaan. Väitettä siitä, että kehitysmaissa menee paremmin kuin ennen, perustellaan yleisesti nimenomaan talouskasvulla.

Kehityksen nimissä tehdyt hankkeet globaalissa Etelässä ja kasvuvetoinen talouspolitiikka ympäri maailmaa kiihdyttävät ympäristön tuhoja sosiaalisine seurauksineen, pikemmin kuin ratkaisevat ongelmia.

Kulutuskulttuurin globaalit jäljet

Ekologisen velan ajatus kytkeytyy laskennallisen ekologisen jalanjäljen ajatukseen. Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn. Ekologisen jalanjäljen mittaria kehitelleet tutkijat ovat huomanneet, että nykyihmisen ekologinen jalanjälki ylittää luonnon uusiutumiskyvyn.

Ekologisen velan käsitettä on käytetty kahdessa eri merkityksessä. Toisaalta sillä voidaan viitata siihen, että ihmiskunta käyttää luonnonvaroja luonnon uusiutumiskykyä nopeammin. Tässä merkityksessä ekologinen velka tarkoittaa, että ihmiskunta elää yli ekologisten varojensa. Tällä hetkellä laskennallinen "ekologisen velan päivä" on lokakuun alussa, eli tämän jälkeen ihmiskunta elää loppuvuoden "ekologisella luotolla". Saman asian voi ilmaista niin, että ihmiskunta käyttää bioresursseja tällä hetkellä 1,3 maapallon verran.

Toisaalta ekologisella velalla voidaan viitata siihen, että rikkaat maat ja ihmiset käyttävät luonnonvaroja enemmän kuin maapallon uusiutumiskyky sallii, aiheuttaen ongelmia erityisesti luonnonvaroja vähemmän käyttäville. Yleinen huomio ihmiskunnan ekologisesta jalanjäljestä ei otakaan huomioon ihmiskunnan suurta jakautuneisuutta suhteessa kulutukseen. Tässä mielessä "ihmiskunnan" ekologisesta jalanjäljestä puhuminen on harhaanjohtavaa. Suurin osa maailman ihmisistä ei elä lähelläkään ekologisen luoton rajaa. Sen sijaan eniten kuluttavissa maissa luonnonvaroja käytetään niin nopeasti, että näiden elämäntavan globalisointi edellyttäisi 6-7 maapallon uusiutumiskykyä. Suomen ekologisen velan päivä osuisi luultavasti maaliskuulle.

Ekologinen velka "luonnolle" on myös velkaa ihmisille. Käytännössä luonnon uusiutumiskyvyn ylittäminen vaikuttaa ihmisten elämään kaikkialla maapallolla, koska olemme täysin riippuvaisia luonnonjärjestelmistä. Ekologisen jalanjäljen ylittäminen tarkoittaa esimerkiksi puiden kaatamista kasvuvauhtia nopeammin, tai kalastusta kalakannan uusiutumista nopeammin.

Luonnonvarat voisivat hyödyttää paikallista taloutta, erityisesti julkista taloutta, mutta vallitsevien talouskäytäntöjen johdosta voitot valuvat globaaliin Pohjoiseen. Esimerkiksi Sambiassa louhitaan paljon kuparia, mutta koska kaivokset on yksityistetty ulkopuolisten yritysten hallintaan niin, että voittoja voidaan kotiuttaa käytännössä rajattomasti, maan julkinen sektori ei hyödy kaivostoiminnasta juuri lainkaan. Kamppailu luonnonvaroista on siis kamppailua sekä hyödyistä että haitoista.

Ehkä ilmastonmuutosta lukuunottamatta ekologista velkaa tuottavat mekanismit vaikuttavat luontoon hyvin paikallisesti. Suurin osa ekologisen jalanjäljen ylittävästä tuotannosta ja materiaalien käytöstä tapahtuukin globaalissa Etelässä. Ekologisen velan käsite viittaakin myös siihen, että olennaista on kulutus, ei tuotanto. Koska suuri osa globaalin Etelän tuotantoa on valjastettu nimenomaan Pohjoisen kulutuksen palvelukseen, on lähdettävä siitä että Pohjoinen elää ekologisella velalla. Tästä näkökulmasta voidaan pohtia esimerkiksi Kiinan uhkaavana pidettyä teollisuuden nousua ja sitä kautta lisääntynyttä ilmastorasitusta - onko kyseessä pelkästään Kiinan vastuu, jos suuri osa teollisuudesta on rikkaimpiin maihin suuntautunutta vientiteollisuutta?

Velka talouskeskustelussa

Ekologisen velan takaisinmaksu