Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat

Yhdysvaltain ydinvoimateollisuus painii kiperän kysymyksen parissa: mitä tehdä ongelmaksi käyneelle ydinjätteelle? Voimaloiden varastot alkavat täyttyä, ja jätteille on pian löydettävä sijoituskohde, jotta toiminta voi jatkua. Voimakas ympäristöliike on onnistunut estämään jätteiden sijoittamisen useimmissa paikoissa, eikä kukaan tunnu haluavan jätteitä takapihalleen. Ydinvoimateollisuus on kääntänyt katseensa sinne, minne ongelmat on vanhastaan Yhdysvalloissa siirretty: alkuperäiskansojen maille.

Ironisesti 75 prosenttia Yhdysvaltain uraanivaroista sijaitsee alkuperäiskansojen kuiviksi ja arvottomiksi oletetuilla mailla. Uraanikaivosten kivimassasta saadaan eroteltua uraania noin yksi prosentti, ja 99 prosenttia radioaktiivisesta jätteestä jää kaivosalueelle, pääasiassa alkuperäiskansojen maille. Kaivosjätteeseen jää noin 85 prosenttia alkuperäisestä radioaktiivisuudesta. Tämä jäte säilyy tappavan radioaktiivisena satoja tuhansia vuosia.

Kaivostoiminnan ohella myös hylätyt kaivokset ovat osoittautuneet vaarallisiksi. Navajo-intiaanien mailla on yli tuhat hylättyä uraanikaivosta. Yhdysvaltain puolustus- ja energiaosaston tekemässä 22 kaivosta käsitelleessä tutkimuksessa havaittiin, että jätteet eivät olleet turvallisesti varastoituja yhdessäkään tutkituista kaivoksista. Varastoinnista puhuminen on jo sinänsä kyseenalaista, sillä usein radioaktiiviset jätteet olivat yksinkertaisesti niissä läjissä, joihin ne oli aikoinaan jätetty. Kertomukset lapsista leikkimässä näissä "hiekkakasoissa" tai uimassa kaivoksiin jääneessä vedessä ovat surullisen tavallisia.

Uraanikaivosten ja ydinkokeiden lisäksi Yhdysvallat haluaa haudata ydinjätteensäkin alkuperäiskansojen maille. Ainoaa pysyvää korkeasti radioaktiivisen jätteen kaatopaikkaa suunnitellaan Yucca-vuorille, shoshonien maille Nevadassa. Shoshonit ovat taistelleet vuosia saadakseen ydinkokeet loppumaan maillaan ja ydinjätesuunnitelman myötä he ovat joutuneet jälleen aloittamaan uuden taistelun.

Yucca-vuorten tutkimuksiin on uhrattu miljardeja dollareita, ja tulokset ovat olleet kaikkea muuta kuin rohkaisevia: vuoret ovat tuliperäisellä ja maanjäristysalttiilla alueella ja lisäksi lähellä pohjavettä. Nyt sadeveden on todettu läpäisevän maan alle 50 vuodessa suunniteltuun ydinjätehautaan asti. Lisäksi hanke edellyttäisi hengenvaarallisen radioaktiivisen jätteen kuljetuksia vuosia pitkin teitä ja rautateita ympäri Yhdysvaltoja. Yksi kuljetuserä voi olla monta kertaa radioaktiivisempi kuin Hiroshiman pommi. Kansalaisliikkeet ovatkin onnistuneet toistaiseksi estämään tällaiset kuljetushankkeet. Mutta koska tutkimuksiin on jo uhrattu niin paljon rahaa, ei hankkeesta haluta luopuakaan.

Yhdysvaltain Energiaministeriö (DOE) on jättänyt lupahakemuksen kaatopaikan avaamiseksi vuonna 2017, vaikka jopa ministeriön omat virkamiehet pitävät päivämäärää epätodennäköisenä. Kaavailtu jätemäärä on noussut suunnitelmissa lain rajaamasta 70 000 tonnista 122 000 tonniin, ja budjetti 57,5 miljardista dollarista 96,2 miljardiin.

Pysyvää kaatopaikkaa odotellessa sekä hallitus että ydinvoimateollisuus ovat yrittäneet avata "väliaikaisia" korkeasti radioaktiivisen jätteen varastoja reservaatteihin. Sieltä niitä tuskin olisi enää siirretty muualle. Kongressi perusti tätä varten erityisen viraston, joka lähetti kirjeitä Yhdysvaltain jokaiseen virallisesti tunnustettuun reservaattiin tarjoten satoja tuhansia ja jopa miljoonia dollareita reservaattien hallituksille kaatopaikkojen perustamiseksi. Jotkut ovat ironisesti kutsuneetkin tätä politiikkaa nimellä "Tanssii jätteiden kanssa". Reservaatit tyrmäsivät kuitenkin tanssiin kutsun toinen toisensa perästä, kunnes kongressi lopulta lakkautti viraston. Ydinvoimateollisuus on kuitenkin jatkanut siitä, mihin virasto jäi.

Skull Valley

Ward Valley

Ulla Valovesi