Sellu Brasiliassa

Kun selluinvestointi saapuu Brasilian maaseudulle, alue läpikäy valtaisan, dramaattisen muutoksen. Näköalat, pellot ja laidunmaat peittyvät eukalyptuksella, maaseudun työläiset ja pientilalliset siirtyvät pikkukaupunkien slummeihin. Kun selluinvestointi ei tuo oletettuja työpaikkoja ja vaurautta seudulle, seuraa syrjäytymistä, jonka kustannukset ovat yhteiskunnalle valtavat. Etelä-Bahialla Eunápoliksen kunnassa maaltamuutto on ollut Brasilian suurinta viime vuosina, johtuen Stora Enson ja Aracruz Celulosen yhteissellutehtaasta Veracelista, joka aloitti toimintansa 2005.

Kaupan avaaminen on tuonut uudet avautuneet yhteiskunnat suuryritysten leikkikentäksi. Brasiliassa yhteiskunta ei ole niin järjestäytynyt kuin Euroopassa, sillä maassa hallitsee vielä puoliksi feodaalinen ja puoliksi moderni valtio. Valtio on resurssipesä, jonka kontrollista taistellaan. Esimerkiksi vaalirahoituksella ja lobbauksella voidaan määritellä lakeja ja näiden tulkintaa. Tämä lakien kanssa pelaaminen on tärkein yksittäinen vallankäytönväline Brasiliassa. Selluteollisuus rahoittaa jatkuvasti ja mittavasti poliitikkoja jotta saisi haluamiaan lakeja.

Sellun tuottajat haluavat kiivaasti antaa kuvan siitä, että ne pitävät huolen alueellaan kaikesta kehityksestä ja hyvinvoinnista, kuten terveydenhuollosta, koulutuksesta, työpaikoista, luonnosta, korruption kitkemisestä ja sivistyksen ja yleisen kehityksen tuomisesta. Tämä kuvastaa 1800-luvun paternalististen juurien merkitystä korporaatiokulttuurissa. Uusissa selluinvestoinneissa on paljon samaa kuin vanhoissa paperitehdaspaikkakunnissa, joissa yhtiö hoiti kaiken, kehdosta hautaan. Brasiliassa tosin hyödyt paikallisväestölle jäävät vielä enemmän puheen tasolle. Kukaan ei voine kieltää, ettei Suomen sosiaalisen pääoman kehitys olisi ollut positiivista. Tämä aikansa kolmannen tien luominen oli hyväksi oikeastaan kaikille osapuolille. Selluteollisuus käsittelee kuitenkin brasilialaisia kuten ulkopuolisia, joiden kehityksellä ei ole väliä, ja joiden yhteiskuntaa voi mielin määrin muokata kuin tyhjiötä.

Selluinvestoinnit Brasiliassa eivät toimi tyhjiössä vaan monimuotoisessa kulttuurisessa mosaiikissa. Ne yksipuolistavat kulttuurista rikkautta, kyseenalaistaen etnisyyden, perinteiset elämäntavat, luontosuhteet ja itsemääräämisoikeuden. Teolliset plantaasit ovat velkaa näille kaikille.

Vaikka selluinvestoinneissa ja teollisissa plantaaseissa on positiivisiakin puolia, kokonaisuudessaan näiden vaikutus on negatiivinen yhteiskunnalle johtuen niiden mallista. Etelä-Bahialla yleinen mielipide Veracelista on hyvin negatiivinen, yhteiskuntaluokasta tai ihmisestä riippumatta. Yritys ei ole tuonut tarpeeksi työpaikkoja. Sen toiminta ei ole myöskään johtanut välillisiin työpaikkoihin, eikä se ole investoinut sosiaalisiin toimintoihin kuten lupasi. Veracel ei kunnioita paikallishallintoa tai järjestöjä eikä halua neuvotella. Veracel on johtanut mittavaan turvattomuuteen lähikaupunkien slummeissa, kun ne ovat täyttyneet lukutaidottomista maatyöläisistä jotka ovat siirtyneet eukalyptuksen tieltä pois.

Veracel ja muut sellutehtaat tekevät niin paljon voittoa että ne voisivat helposti antaa osan takaisin yhteiskunnalle. Nykyiset sosiaaliset ohjelmat ovat lähinnä silmänlumetta ja markkinointikikkoja. Esimerkiksi Ruotsin kuningatar Silvia pyydettiin avaamaan Veracelin lahjoittamaa koulua ja istuttamaan puita. Kun hän lähti pois alueelta, koulu lakkautettiin. Veracel ei myöskään maksa sovittuja hintoja ulkoisille eukalyptuksen tuottajille.

Uusien eukalyptusviljelmien tulee edetä etenkin alituottajien kautta koska paikallinen lainsäädäntö kieltää liiallisen maankeskittymisen eukalyptuksen tuottamiseen per omistaja. Yritykset kiertävät lakia ostamalla maita johtajiensa ja tytäryhtiöidensä nimiin. Tästä kaikesta seuraa myös yhteiskunnallinen velka: brasilialaiset luottavat yhä vähemmän yrityksiin, ulkomaisiin, paikallishallintoonsa tai siihen että heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Lupausten pettäminen ruokkii pessimismiä ja pahaa oloa yhteiskunnassa, kertoivat Veracelin vaikutusalueen asukkaat apein, lannistunein ja voimattomin mielin.

Passiivisuutta ruokkii myös teollisten plantaasien luoma yhteiskuntarakenne, jossa valta keskittyy muutamalle suurelle. Yritykset ja valtio voivat jatkaa toimintaansa, kunnes ihmiset heräävät vääristä lupauksista ja symbolisesta kuluttamisesta, joka tukehduttaa asioiden näkemisen sellaisena kuin ne ovat. Valta sisältää aina myös vastustuksen, vastavallan potentiaalin, kuten Michel Foucault esitti. Selluinvestointeja onkin vastustettu kiivaimmin juuri siellä missä ihmiset ovat tietoisimpia ja organisoituneimpia. Siellä missä kansanliikkeillä ei ole ollut resursseja organisoida ihmisiä, teolliset plantaasit ovat kylväneet vielä tuhoisampia seurauksia ja jatkavat leviämistä.