Home
 

Sanasto

Adivasi

Suurinta osaa Intian alkuperäiskansaryhmistä kutsutaan Adivaseiksi.

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn.

Globaali Etelä

Globaali Etelä on eräs maailman köyhimmistä valtioista käytetty nimitys. Etelän kansalaisjärjestöt suosivat termiä. Nimi kuvaa suurpiirteisesti maailman köyhimpien valtioiden maantieteellistä sijaintia maailmassa.

Globaali Pohjoinen

Globaalia Pohjoista käytetään kuvaamaan maailman rikkaimpia valtioita. Tällä pyritään korvaamaan käsitteet „teollisuusmaa" ja „ensimmäinen maailma"

Permakulttuuri

Permakulttuuri tarkoittaa rakennetun ympäristön suunnittelua luontoa kunnioittaen. Käsite permaculture tuli alun perin sanoista permanent agriculture, mutta se on levinnyt siitä muillekin suunnittelun osa-alueille, ja nykyisin lyhenne tulkitaan perma = kestävä + kulttuuri.

Rakennesopeutusohjelmat

IMF:n ja Maailmanpankin lainaehtoihin liitettyjä sopimuksia joiden tarkoituksena on vakauttaa kehitysmaiden talouksia ja lisätä niiden vientituloja velanmaksukyvyn säilyttämiseksi. Ohjelmiin on yleensä kuulunut mm. valtionyhtiöiden yksityistämistä, viennin kehittämistä kansainvälisen kilpailukyvyn edistämiseksi sekä valtion menojen pienentämistä

RENAMO

Resistência Nacional Moçambicana, Mosambikin kansallinen vastarinta. 1976 perustettu antimarxistinen sissiliike, josta tuli vuonna 1994 puolue.

SACD (Fr)

Vanhempi

Nimitys vanhempi on kunnianosoitus henkilöille, jotka ovat pitkäjännitteisesti työskennelleet kansansa hyväksi. Heitä kuunnellaan tarkoin ja heille osoitetaan erityistä huomiota. Ennen tärkeitä päätöksiä heiltä kysytään neuvoa, ja klaani sopii asioista keskenään ennen kannanottoja virallisissa elimissä. Tehtäviin kuuluu myös perinteen vaaliminen ja henkinen vastuu.

Virtuaalivesi

Voimaannuttaminen (H)