Estelle on pikku kepponen ihmisten valintojen ylläpitämiä talouden rautaisia lakeja ja muka meistä riippumattomia realiteetteja vastaan. Se on vain vähän enemmän kuin symbolinen ele, mutta hyvä sellainen.
Solidaarisuusvaihtoa Suomen ja Angolan välillä oli kolmivuotinen kehitysyhteistyö hanke, jonka tärkeimpänä tavoitteena oli tiedottaa yleisölle Angolan tilanteesta, reilusta kaupasta ja mahdollisuudesta tehdä asioita kestävämmällä ja ekologisemmalla tavalla. Estelle kuljetti avustustavaraa tuulen ja ihmisten voimin valtameren toiselle puolelle ja samalla sen miehistö pääsi tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja vaihtamaan kokemuksiaan Angolalaisten ihmisten kanssa. Angola-projektin taustajärjestöinä toimivat Uusi Tuuli ry, Maailmankauppojen Liitto ry ja Emmaus Jokioinen ry sekä angolalainen ympäristö- ja jälleenasutus ongelmiin perehtynyt kansalaisjärjestö ADRA ja Angolan sosiaaliministeriö Minars.
Projekti alkoi vuonna 2001, jolloin s/v Estelle purjehti pitkin Suomen rannikkoa tiedottamassa Angolan tilanteesta ja keräämässä avustustarvikkeita matkaa varten. Myös kouluissa käytiin kertomassa reilusta kaupasta, Angolan tilanteesta, Estellestä ja tulevasta matkasta Angolaan ja pidettiin kaikelle kansalle avoimia ovia laivalla, jotta he pääsivät helposti tutustumaan Estelleen ja sen ympärillä pyörivään toimintaan.
Vuonna 2002 Estelle purjehti Angolaan ruuma täynnä avustustarvikkeita ja palasi takaisin Suomeen mukanaan Angolalaista kulttuuria: tarinoita, muistoja, kertomuksia, arvokkaita kokemuksia ja uutta ymmärrystä.

Vuosi 2003 oli hankkeen viimeinen vuosi ja sen aikana jälleen toteutettiin tiedotuskiertue Suomen rannikolla. Kiertueen aikana vierailtiin niissä satamakaupungeissa, joissa vuoden 2001 kiertueen aikana käytiin. Satamissa tavoitetulle yleisölle kerrottiin näyttelyiden, angolalaisten tuotteiden, teatterin sekä dia- ja videoesitysten voimin Angolasta ja Estellen matkan vaiheista. Mahdollisuuksien mukaan raportoitiin ihmisille siitä, mihin heidän lahjoittamansa tavarat päätyivät. Tämänkin kiertueen aikana vierailtiin kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa kertomassa matkalla saaduista kokemuksista, niin satamakaupungeissa kuin muuallakin Suomessa.