Estelle on pikku kepponen ihmisten valintojen ylläpitämiä talouden rautaisia lakeja ja muka meistä riippumattomia realiteetteja vastaan. Se on vain vähän enemmän kuin symbolinen ele, mutta hyvä sellainen.

Make Fair Trade Greener 2007-2008


Uusi Tuuli ry toteutti yhdessä italialaisten Pangean ja LiberoMondon, kreikkalaisen Gaian ja maltalaisen KKG:n kanssa vuoden mittaisen "Make Fair Trade Greener" -hankkeen. Hanke on pääosin EU:n rahoittama, ja se keskittyy tiedottamaan reilusta kaupasta ja ympäristöasioista sekä herättämään keskustelua reilun kaupan ympäristövaikutuksista ja tasa-arvoisemmista Etelän ja Pohjoisen välisistä suhteista.

Osana hanketta kehitimme yhdessä hankekumppaniemme kanssa materiaalia, jota voidaan käyttää peruskouluissa reilua kauppaa ja ympäristöasioita käsittelevien tuntien pitämiseen. Sekä opettajia että Uuden Tuulen ja muiden järjestöjen vapaaehtoisia koulutettiin hyödyntämään materiaaleja. Lisäksi teetimme tutkimuksen kansainvälisen tavarakuljetuksen ympäristövaikutuksista. Tutkimuksen teki Olli Tammilehto ja se kantaa nimeä Kuljetusten kurjuus - Maapallo globaalin kuljetusverkon puristuksessa.

Estelle toteutti hankkeen puitteissa tiedotuskiertueen vieraillen mm. Rostockissa ja Itämeren Tall Ships Race -satamissa sekä Isossa-Britanniassa kesän 2007 aikana. Tiedotuskiertuetta varten tehtiin reilusta kaupasta ja ympäristöasioista kertovia tiedotusmateriaaleja ja näyttely. Isossa-Britanniassa Estellen vierailu liitettiin orjuuden kieltämisen 200-vuotisjuhliin ja Hullissa järjestettyyn reilun kaupan konferenssiin. Rostockin vierailu ajoitettiin siellä pidetyn G8-huippukokouksen yhteyteen.