Estelle on pikku kepponen ihmisten valintojen ylläpitämiä talouden rautaisia lakeja ja muka meistä riippumattomia realiteetteja vastaan. Se on vain vähän enemmän kuin symbolinen ele, mutta hyvä sellainen.

Tue toimintaamme

Uusi Tuuli ry on voittoa tavoittelematon järjestö ja sen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön ja kierrätystavaran hyödyntämiseen. Estellen liikennöinnistä ja kampanjoistamme koituu kuitenkin myös rahallisia kuluja, joten lahjoitukset ovatkin enemmän kuin tervetulleita. Helpoin tapa tukea toimintaamme on tehdä lahjoitus verkkopankista lahjoitustilillemme esimerkiksi kuukausittain toistuvana tilisiirtona.

Tilinumero: 430922-2132688 Liedon Säästöpankki, Hämeenkatu 9, 20540 Turku

IBAN: FI73 4309 2220 1326 88

BIC CODE: HELSFIHH

Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2009-02012/Tu-52 ajalle 3.4.2009 - 2.4.2011.

Uusi Tuuli ry:n tarkoituksena on aatteellisena yhteenliittymänä toimien edistää kansainvälistä solidaarisuutta, oikeudenmukaista kansainvälistä taloudellista järjestystä, rauhaa ja keskinäistä yhteisymmärrystä yksityisten ihmisten ja kansojen välillä.Varat käytetään yllä mainittuun toimintaan, talkoolaisten kuluihin, yhdistyksen periaatteiden mukaiseen kansainvälisyyskasvatukseen sekä ympäristökasvatukseen.Otamme vastaan myös tavaralahjoituksia, etenkin laivalla käyttökelpoisia työkaluja, maaleja jne. Myös patjat ja petivaatteet ovat tervetulleita. Kysy tarkemmin toimistolta!