Estelle on pikku kepponen ihmisten valintojen ylläpitämiä talouden rautaisia lakeja ja muka meistä riippumattomia realiteetteja vastaan. Se on vain vähän enemmän kuin symbolinen ele, mutta hyvä sellainen.

Uusi Tuuli ry

Uusi Tuuli ry on yritys uudistaa ihmiskunnan parhaita perinteitä: talkoita, vieraanvaraisuutta, huolenpitoa, hauskanpitoa, seikkailuja ja oppimista. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansainvälistä solidaarisuutta, oikeudenmukaista kansainvälistä taloudellista järjestystä, rauhaa ja keskinäistä yhteisymmärrystä yksityisten ihmisten ja kansojen välillä.

Näiden asioiden puolesta toimiakseen yhdistys on kunnostanut Eestaas Oy:n omistamasta Estellestä valtamerikatsastetun, purjehduskelpoisen aluksen. Estellen tarkoituksena on kuljettaa avustustavaraa globaaliin Etelään ja tuoda reilun kaupan tavaraa globaalista Etelästä Eurooppaan sekä tiedottaa vastaavista aiheista.

Niin rikkaus kuin köyhyyskin on luotu ennen kaikkea kaupan keinoin ja kansainvälisen kaupankäynnin epäkohtien oikaisemiseksi pitää kaikille ainakin antaa mahdollisuus. Estelle on vakiinnuttanut Suomessa paikkansa reilun kaupan ja kestävän kehityksen mukaisen ajattelutavan lippulaivana ja se on vaikuttanut merkittävästi suomalaisten asenteisiin kyseisiä aiheita kohtaan.

Varsinaisena kohdemaanamme on Suomi ja pääasiallisina toimipaikkoina ovat Estelle-laiva, polkupyöräkirpputori ja yhdistyksen toimisto Turussa järjestökeskus Aurinkotehtaalla. Tavoitteenamme on tuottaa lisää hilpeitä ja ylpeitä kulutuskarkureita, sillä maailman ongelmana ei niinkään ole sen köyhät, vaan sen rikkaat. Uusi Tuuli ry tekee yhteistyötä maailmanparannushenkisten kansalaisjärjestöjen kanssa ympäri Euroopan. Esimerkkeinä mm. Estellen Välimerenkiertue 2000, joka toteutettiin yhdessä eteläeurooppalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa osana Jubilee 2000 -kampanjaa ja Angola-projekti 2001-2003, jota toteutettiin yhdessä suomalaisten, eurooppalaisten ja angolalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa.


Laivanvarustuksen ohella yhdistys harjoittaa monenlaista kulttuuri-, talous- ja liikennepoliittista toimintaa mm. pitämällä polkupyöräkirpputoria Turussa Aurinkotehtaalla. Luontoystävällinen liikkuminen on yhtä keskeinen kysymys niin maalla kuin merelläkin.

Pyrimme luomaan avoimen tilan erilaisille toiminta- ja ajattelutavoille. Nykymaailmassa tapa tehdä työtä on myös tapa elää. Siksi on tärkeää, että työ on mielekästä ja antaa tekijälleen mahdollisuuden kokea löytämisen ja onnistumisen riemua. Osallistuminen yhdistyksen toimintaan ei edellytä tulosvastuuta eikä jatkuvaa läsnäoloa. Ainoa ehdoton vaatimus on kyky rauhanomaiseen rinnakkaiseloon muiden kanssa.

Uusi Tuuli ry:n toimintaan pääsee osallistumaan vapaaehtoisena ja tarjoamme vapaaehtoisille työtä maailmanparannuksen parissa kaikissa toimipisteissämme: toimistolla, polkupyöräkirpputorilla ja Estellellä. Suorin tie laivalle ja laivan kautta maailmalle käy toimiston ja talkoiden kautta. Ota yhteyttä!